Tuhat puuta puhtaamman ympäristön puolesta
Hampuri, 23.11.2020 – Jo sadan vuoden ajan STILL on kantanut vastuunsa työntekijöistään, asiakkaistaan ja ennen kaikkea ympäristöstä. Jatkona tälle Hampurilainen sisälogistiikkatoimittaja tukee PLANT-MY-TREE -metsänistutushanketta. Keskiviikkona, marraskuun 18. päivänä 2020 istutettiin ensimmäiset yhteensä 1 000 puusta Hohenaspen uudelleenmetsitysalueelle lähellä Itzehoeta. ”STILL-metsässä” ne saavat kasvaa rauhassa vähintään 100 vuoden ajan, kompensoiden haitallisia päästöjä.
Ympäristönsuojelu on yksi logistiikkateollisuuden tärkeimmistä asioista ja vilkkaan keskustelun aihe alalla. Hampurilainen STILL GmbH muuttaa sanat teoiksi ja osallistuu aktiivisesti PLANT-MY-TREE -projektiin, joka osallistuu CO2-kompensaatiotoimintaan koko maan laajuisilla metsityskampanjoilla. ”Halusimme tehdä osuutemme erittäin tärkeän kestävän kehityksen suhteen ja etsimme sopivia kohteita”, kertoo projektiin osallistumisen taustasta Michael Quest, STILLin Hannover/Bielefeldin alueen johtaja. Hänen myyntipäällikkönsä Sven Budelmann otti esiin PLANT-MY-TREE -projektin metsityshankkeen. ”Innostuimme ideasta välittömästi ja päätös tuhannen puun sponsoroimisesta kypsyi nopeasti”, sanoo Michael Quest ja lisää: ”Minun mielestäni puhtaan ympäristön säilyttäminen on meidän kaikkien olemassaolon perusta. Siksi meillä on velvollisuus käyttää luonnonvaroja vastuullisesti. Tätä periaatetta STILL noudattaa uusien tuotteiden kehittämisessä, ottamalla huomioon niiden ympäristövaikutukset aikaisessa vaiheessa.”
Tee hyvää ja levitä sanaa
Tähän liittyy kuitenkin muutakin: Hannover/Bielefeldin alueen asiakkaat pääsevät myös osalliseksi ympäristönsuojelukampanjasta. ”Asiakkaat, jotka tilaavat meiltä uusia sähkötrukkeja ja lopettavat polttomoottorikäyttöisten trukkiensa käytön, saavat henkilökohtaiset puusertifikaatit pienenä kiitoksena. Nämä sertifikaatit voidaan asettaa näkyville yrityksen tiloissa ja siten korostaa yrityksen ympäristötietoisuutta ja toimenpiteitä”, sanoo Sven Budelmann. STILLin aluejohtaja yhdessä myyntipäällikön kanssa suunnittelevat koronaviruskriisin aikana heille uskollisina pysyneiden asiakkaiden muistamista puusertifikaateilla jouluna.
Ei osallistunut puiden istuttamiseen
Michael Questin asenne ekologiaa kohtaan esti häntä osallistumasta henkilökohtaisesti puiden istutuskampanjaan Hohenaspessa. Quest: ”Olisimme tietenkin halunneet olla siellä ja tutustua paikkaan, jossa tuhat puutamme seisoo vartiossa seuraavien sadan vuoden ajan. Mutta meidän olisi pitänyt matkustaa useita tunteja päästäksemme sinne. Se on kuitenkin kaikkea muuta kuin ekologista ja vastoin tavoitteitamme ilmastonsuojelussa.” Tästä syystä Hampuri/Bremen-osaston johtaja Mikinari Oki sekä aluehuoltopäällikkö Andre Jacques olivat paikalla STILL GmbH:n virallisina edustajina Schleswig-Holsteinissa istutuskampanjan aikana.